Maalaustalkoot

Hei kaikki ja aurinkoista alkukesää 🙂

Koulut loppuvat ensi viikolla ja kesälomat alkavat koululaisille ja osalle työssä käyville aikuisille, joten hyvää ja ansaittua lomaa!

Kyläyhdistyksen liikunta/monitoimihalli on siinä vaiheessa, että sisäpuolen työt ovat viimeistelyvaiheessa – on ovien asennukset ja listoitukset sekä vessojen kalustusten asennukset. Sen jälkeen päästään siivoamaan rakennuspölyt pois.

Mutta ennen kun hajaannutaan kesälaitumille olisi hallin ulkomaalaus tehtävä kuntoon. Se on iso urakka ja viimeinen isompi talkootyö. Halli olisi tarkoitus maalata kahteen kertaan, joten maalareita talkoisiin tarvittaisiin. Maalaustyö tehdään pensseleillä ja korkeisiin seinäpäätyihin meillä on henkilönostin apuna, joten kaikki saadaan varmasti turvallisesti tehtyä.

Ajatuksena on, että maalaustalkoita pidettäisiin tällä viikolla useampana iltana ja vaikka päivälläkin, jotta mahdollisimman moni pääsisi osallistumaan talkoisiin ja saataisiin halli maalattua. Maalaustalkoot aloitetaan keskiviikkoiltana 29.5. klo 17:00 alkaen, jatkuen tämän viikon ajan.

Maalaustarvikkeet löytyvät paikan päältä, ei tarvitse ottaa mukaan kuin hyvä iloinen talkoomieli. Nyt olisi naisetkin erittäin tervetulleita maalaustalkoisiin! Naisilla on varmaan yhtä hyvä käden ja silmän taito kuin miehilläkin (todennäköisesti parempikin), joten eiköhän yritetä nyt yhdessä maalata halli valmiiksi, kun on näin komeat ilmatkin.

Suuret kiitokset tähänastisista talkoista – homma on toiminut hienosti!!

Talkooterveisin,
Kyläyhdistys

Kutsu lattiantekotalkoisiin

Hei ja hyvää kevättä itse kullekin! 🙂

Rakennustyöt ovat edenneet siihen malliin, että torstaina 11.4. tulevat lattialaudat paikan päälle monitoimihallille. Torstai-iltahan on vakiotalkooilta ja silloin laitetaan lattian teko alulle.

Varsinaiset lattiatalkoot ovat LAUANTAINA 13.4. klo 9:00 alkaen. Sitten illalla ennen saunaan menoa katsotaan, mitä saatiin aikaiseksi ja miten jatketaan.

Mukaan talkoisiin pitäisi ottaa akkuporakone, jos mahdollista, ja jälkiä jättämättömät jalkineet sekä lupsakka ja iloinen talkoohenki (niin kuin tähänkin asti). Kaikille riittää tehtävää, toivottavasti saadaan koolle iso porukka – onhan sitä lattiaakin 125 neliötä. Ruuvejakin on varattu yli 5000 kappaletta.

Eikä tarvitse ottaa eväitä mukaan: on juomista ja ”kesäistä vihannesta” eli makkaraa tarjolla.

Tervetuloa joukolla lattiantekotalkoisiin!

T: Osmo

Lasten hiihtokilpailut 2013

Saimaan kanavan kyläyhdistys sekä Lappeen Riennon Kanavan osasto järjestävät lasten hiihtokilpailut sunnuntaina 10.3.2013 klo 13 alkaen Lyytikkälän urheilukentällä. Ilmoittautuminen paikan päällä – sarjat muodostetaan ikäkausittain ilmoittautumisten perusteella. Hiihtotyyli on vapaasti valittavissa.

Kentällä on mehu- ja makkaratarjoilu kaikille ja kaikki osallistujat palkitaan! Tervetuloa!

Toivottaa,
Saimaan kanavan kyläyhdistys
Lappeen Riennon Kanavan osasto