Muikku vie miestä edelleenkin

Aurinko on paistanut täydeltä terältään koko päivän. Ei tuulenvirettäkään ennen alkuiltaa. Muutama tunti sitten uistelijan kaiku näytti aivan rannan tuntumassa ison parven pikkukalaa, jota isommat seassa jahtasivat. Järven selkä kimmeltää edelleen, kun nuottavene hiljalleen lipuu apajapaikan rantaan.

Perinteet ja nykypäivä kohtaavat apajapaikalla. Näennäisistä eroista huolimatta yhteinen sävel löytyy helposti – veden elävät. Tiedot kalan liikkumisesta päivitetään puolin ja toisin. Muikku ei uisteluveneen saaliskalana tietysti näy, mutta on tärkeä linkki isompienkin vonkaleiden hyvinvoinnille.

Mutta. Näkevätkö tulevat kalastajat perinteisen ja moternin kohtaamisen vain juutuupissa tai yleareenan arkistossa. Kuka nykyään jaksaa, viitsii, ehtii? – Niin, kukas sitten jatkaa, kun meikäläisiä ei enää ole, miettii 13-vuotiaana nuotanvedon aloittanut Sulo Kannelniemi Peltoista. Pientä toivonkipinää onneksi sentään on, ihan lähipiirissäkin.

Nuotan vetäjien ja katsojien kesäidylliä kenties eniten rikkoivat päivemmällä kerrotut tiedot Nokian ja sen työntekijöiden tukalasta tilanteesta. Huoli oli syvä ja yhteinen: samassa veneessähän tässä kaikki loppujen lopuksi ollaan. Mutta, nuotta on joka tapauksessa saatava veteen – kuka lähtee nuotanpotkijaksi veneeseen?

Tästä se lähtee: toinen kela jätetään rantaan ja vene lähtee vetämään narua

Nuotasta on puolet jo laskettu. Kohta käännös rantaan päin, hötkyilemättä kuitenkin

Sinne menj! Nuotta on laskettu – eikun kelatapit pyörimään!

Eki saa kunnian aloittaa – samalla muutkin oppivat tekemisen meiningin

Nuottaveneen tervan tuoksu toi kouvolalaisen Harrin mieleen hienoja  muistoja

Viidenkympin merkki! kajahtaa toisen kelan luota yhteen ääneen solmun kohdalla: narut on kelattava sisään tasatahtia. Myös Pekalla vääntöä riittää

Silmukka on sulkeutunut, kun nuotanpäät kohtaavat rannassa

Kelan vipuvoimaakaan ei enää voi käyttää – on pärjättävä hartiavoimin

– Nyt on tarttunt jottai isompaa! – Oisko vielä sittenkin uusia äänestäjiä? – Ei oo, taitaa kuvaaja siellä polskii!

Totuuden hetki – mitä jää tällä kertaa viivan alle?

– Mitenkäs tässä…? No, muutama muikutonkaan veto ei onneksi tätä virmaa kaada! Joskus tulee 400 kiloa, joskus taas ei! Jahti jatkuu.

JK:

– Hei, kato, nyt skarppina, meit kuvataa!- No, niin, siinäs sie ny näet, et minnuu sie voit luottaa. Muistat sie, kummie lupasin siulle, että mie teen siust vielä kuuluisa, et sie vielä päävyt kykyjenetsijä verkkoo. Ja niihä siin sit tännää kävikii, nythä meijät näkee ihan kaikki! – Nii, aattele, miten ne muut onkaa meill katteellissii huomen, ku näkkee meijän kuvan! Hei, sa ny ihan rehellisest, et näytänks mie hyvält. – Joo, sie oot siis too-si style. Sie käyt ihan taatusti kuule vaikk muikust! Entäs mie?

Ja niin he elivät onnellisna elämänsä iltaan saakka! Sen pituinen, eli reilu viissenttinen, se!